Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyydytetyt kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyydytetyt kakut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Valkosuklaakakku Ninjago Zane


Meidän pojat on todella innostuneita Ninja legoista, joten mitäpä muutakaan synttärikakkuun olisi toivottu.. Yritin päästä suht helpolla koristelun suhteen kun kiirettä piisaa ja sainkin mielestäni hyvän idean. Koriste on piirretty lego-lehden kannesta ja tehty marsipaanista. Ihanaa että mustaakin marsipaania saa nyt valmiina! Valkoiset täplät on sokerimassaa. Kaikessa kiireessä hävitin reseptinkin, joten yritin muistella reseptiä ja kaivaa netistä. Löysin lopulta yhden joka kuulosti about samalta, mutta siinä oli kriittinen eroavaisuus... Oikean reseptin oli nimittäin kaupantäti pelastanut talteen ja kuin ihmeen kaupalla sain sen seuraavalla kauppareissulla takaisin! Eli: nettireseptissä liivateneste lisättiin jo tuorejuustoseokseen, omassa ystävältä saadussa reseptissä vasta lopuksi. Lopputulos on nähtävissä: liian nopea jämähtäminen ja ruman epätasainen pinta. Makukin vähän erilainen. Mutta samaa ideaa meinaan vielä kokeilla lakritsikakun päälle, vielä on synttäreitä jäljellä. :)

Maidoton suklaakakku


Oih, tämä oli tosi hyvää! :) Ei todellakaan olisi uskonut että on tämmöinen "erikoisruokavaliokakku", ihanan suklainen, moussemainen maku. Taidan tehdä toistekin! Itse laitoin kolme purkkia gogreen vispiä ja käytin ihan tavallisia digestive-keksejä. Ja vaikka tämä nyt on kategoriassa hyydytetyt, niin liivatettahan tässä ei tarvita ollenkaan, suklaa hyydyttää kakun. Resepti keneltäpä muultakaan kuin Kinuskikissalta. :)

Kinuskipiparikakku


Tätät Kinuskikissan reseptiä kokeilin meidänkin joulupöytään. Ihan hyvää oli, mutta huomasin taas saman kuin monesti aiemmin: hyydytys ainakin kiilteen muodossa vie tosi paljon makua.. Näin kävi aiemmin glögin kanssa ja nyt kinuskin, ei mielestäni maistunut riittävästi. Enpä tiedä mikä tuohon olisi ratkaisu. Ehkä tyytyminen siihen että kiille on tuomaan väriä ja tasaista pintaa, ei niinkään makua?

Isänpäiväkakku


Isi-kakku meidän perheen isille. <3 Sovellus Pigall-kakusta: kauravaniljapohja, valkosuklaakerros ja fazerinakerros, kaakaokiille (Kinuskikissalta).

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Puolukkakinuskikakku

Meinasin ihan unohtaa blogata tämän, tein töissä tätä samantyylistä kuin tuo vadelmakinuskikakku, mutta puolukkapäällysteellä. Lisäksi kun tuon reseptin yhteydessä kaipailin lisää kinuskin makua, niin muokkasin reseptiä niin että laitoin vain 100g tuorejuustoa ja lisäksin yhden munan valkuaisen vaahdotettuna. Ensi kerralla laitan varmaan kaksi valkuaista vaahdotettuna... Enkä siis laittanut puolukoita täytteen sekaan ollenkaan, vain kiilteeseen. Keksipohjassa perus Dominot. Alkuperäinen resepti Kinuskikissalla. Herkkua oli.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Mangokakku



Pitkästä aikaa tätä yhtä kestosuosikeistani! Reseptin olen saanut vuosia sitten ystäväni Leenan siskolta Päiviltä; siihen saakka lähdeviitteeni riittävät.. Ja vaikka viime vuosina on tullut kokeiltua kakkuja jos jonkinlaisia, niin kyllä tämä kakku vaan on aina yhtä herkkua. Lisäksi kivan raikasta vaihtelua kun tässä ei ole tuorejuustoa ollenkaan! Ehkä jopa parempaa kuin mangojuustokakku?! Ja muutenkin ehkä kaikkein helpoin hyydykekakku. Mangonkin voi lätkäistä suoraan kakun päälle ilman liivatteita, nyt laitoin liivatteen kanssa että sain vähän nätimmän. Ja suklaa kävisi koristeeksi, mutta kun oli suklaa-allergikko tulossa kylään ni kokeilin noita tuttifrutti-karkkirakeita; EN suosittele. 5 minuuttia kuvan ottamisen jälkeen olivat jo selvästi alkaneet sulaa ja aika pian oli kakun päällä pelkkiä lammikoita.. Tiesin kyllä että sulavat, mutta että noin nopeasti! Ja lopuksi; vaikka et tykkäisi piimästä niin kokeile ihmeessä, itse inhoan piimää mutta rakastan tätä kakkua. :)


MANGOKAKKU

200 g (n.14kpl) Digestive-keksejä
75 g Oivariinia

6 liivatelehteä
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
4 dl piimää
2 dl kuohukermaa
3 rkl sitruunanmehua

2 prk mangososetta (vauvanruokapurkki)
(2,5 liivatelehteä)


Tee keksipohja (kts. aiemmat reseptit). Liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma. Sekoita piimän joukkoon sokerit. Yhdistä kermavaahtoon. Sulata liivatteet kuumaan sitruunamehuun ja kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon. Anna olla jääkaapissa mielellään yön yli. Levitä pinnalle mangosose. Halutessasi liivatteet (kylmä vesi 5 min --> kuuma vesi 2rkl --> mangon joukkoon) ja taas muutama tunti kylmässä.

Joulupöydän glögijuustokakku



Viime vuonna jo tätä harkitsin mutta silloin päädyin luumukakkuun; tänä vuonna sitten tämä. Reseptiä katselin monestakin blogista, mutta parhaalta vaikutti resepti jonka sain ystävältäni Michelleltä. Glögiä ostin kahtakin eri merkkiä ja valitsin sen joka oli tummempaa värin takia, mutta maku oli minusta liian laimea, kakussa ei maistunut juuri ollenkaan! Ensi kerralla laittaisin osan laimentamatonta sekaan. Muuten tykkäsin ja varsinkin tuo valkoinen täyteosio oli mielettömän herkkua ja helppo tehdä; se päätyy varmaan muihinkin kakkuihin. :) Kakku on tehty 24cm vuokaan. Glögin pintaan jäi ilmakuplia mutta en tajunnut niihin kiinnittää huomiota, sitten hyytyivätkin rumasti pintaan ja suunniteltua koristusta lisättiin "lumipalloilla" eli Marianne-kuulia joissa sulatettua valkosuklaata pohjassa eristeenä. Glögin määrää katselin muista blogeista ja päädyin 3,5 dl, se oli vähän liikaa, joten oman maun mukaan; 2 dl melko ohut ja 3 dl vähän paksumpi.


GLÖGIJUUSTOKAKKU

180-200g pipareita (riippuen tykkäätkö paksummasta vai ohuesta pohjasta)
n. 80g Oivariinia

2 dl kermaa
200g valkosuklaata
300g tuorejuustoa (Philadelphia)
3 liivatelehteä
n. 2 rkl kuumaa vettä

2-3dl glögiä (osa laimentamatonta?)
2-3 liivatetta
(glögin määrästä riippuen; 2 dl = 2 liivatetta, 3 dl = 3 liivatetta)


Murskaa piparit ja sekoita joukkoon sula Oivariini. (Itse käytän keksipohjissa nykyään aina Oivariinia kun maistuu parhaalta mutta ei tee pohjaa liian kovaksi kuten voi..) Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle (esim. itse pingotan sen pohjan ja reunan väliin). Painele keksimurska kevyesti vuoan pohjalle.

Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon sulatettu vähän jäähtynyt suklaa. Yhdistä kermavaahtoon. Sulata liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Kaada vuokaan ja tasoita pinta. Anna olla kylmässä väh. 3h, mieluiten yön yli.

Lämmintä puoli desiä glögiä pikku kattilassa, sulata liivatteet kuumaan glögiin ja yhdistä loppuun glögiin. Kaada haalea glögi lusikan kautta hyytyneen täytteen päälle. Anna olla jääkaapissa muutama tunti. Koristele ja nauti.
 

lauantai 13. marraskuuta 2010

Vadelmakinuskikakku



Isänpäivä oli taas hyvä tekosyy tehdä ja kokeilla uutta kakkua ja reseptiä. Päädyin tähän kakkuun mm. sen keräämien kehujen perusteella ja täytyy todeta että tosi hyvää olikin! Joskus kun näes mielikuva ja kuva antaa odottaa enemmän kuin lopputulos.. Kokeilin tähän tuota koristereunaa tummalla suklaalla ja itse asiassa se toi vielä oman kivan makulisän makeaan ja marjaisaan kakkuun. Kinuski olisi omaan makuuni saanut maistua _vielä_ vähän enemmän; jäin miettimään voisikohan esim. tuorejuuston tai Flora vispin korvata vaikka valkuaisvaahdolla, auttaisikohan se? Muita muutoksia reseptiin oli vain se, että laitoin vadelmia vain yhteen väliin (n. 200g) ja päälle myös 200g. 24-senttinen vuoka tuli TODELLA piripintaan täys, viimeiset mehutipat kaadoin jääkaapin sisällä koska sitä satsia ei olisi läikyttämättä perille saatu. Tätä tulee varmaankin tehtyä toistekin. :) Kiitos taas kerran Kinuskikissalle jolta resepti löytyi! :)

lauantai 30. lokakuuta 2010

Minttusuklaakakku



Ystävä sai valita että minkä kakun tekisin synttäreidensä kunniaksi ja hän päätyi muutamista ehdotuksista Kinuskikissan Minttu-unelmaan, jota olenkin jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla. :) HYVÄÄ oli, ehkä ensi kerralla laittaisin tuohon maitosuklaakerrokseen tummaa suklaata, kerrokset eivät maistuneet riittävän erilaisilta.. Ja minttudomino maistui eniten, että kokeilla vois myös tavallista dominoa.. Mutta hyvä tuote joka tapauksessa! Onnittelut vielä Marialle! <3

torstai 2. syyskuuta 2010

Kolmen Kerroksen Suklaakakku



Blogipäivitys! Jes! Pitkästä aikaa! :) Eilen se nimittäin alkoi, lyhennetty työaika, 3 työpäivää viikossa. Ehkä siis ehdin tänä vuonna tehdä vielä toisenkin kakun.. :oP

Tämän kakun tein töihin, erään uuden toiminnan ekaan iltaan. Ja olipahan säätöä, taas vaihteeksi. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Hyvää tuli. Lähtökohdaksi otin oman kehittelemäni Herkkusuun Pigall-kakun jossa vaihdoin Pigall-patukat Minttusuklaaseen (Marabou 70% Mint). Alkuperäinen resepti on 18cm vuokaan tehty ja kun siinä valittelin et kerrokset oli aikasta paksut, niin nyt ajattelin että varmaan 3x määrä riittäisi kahteen 26cm vuokaan. Ja pah, ei todellakaan. Plus että minttusuklaakerros jäi palasineen tosi epätasaiseksi ja rumaksi päältä. Joten, laitoin enemmän toiseen vuokaan, toiseen vaan ihan ohuet kerrokset, tein ohuen päälle vielä yhden valkosuklaa-kerroksen ja sitten molempien kakkujen päälle Kinuskikissan peilikirkkaan suklaakuorrutteen, joka olikin sitten tosi kaunis ja hyvän makuinenkin, sopi tähän mainiosti! Lemon curdia laitoin "renkaan" pohjan päälle eli jätin reunoille ja keskelle tyhjää, nyt pysyi paremmin kasassa, lautasella sitten saattoi irtoilla. Ehkä ensi kerralla kokeilen pursottaa ohuita raitoja tms. jotta tulisi vielä näpsäkämpi lopputulos. ;)

torstai 8. huhtikuuta 2010

Mansikkakakku




Juhlittiin mummuni 90-vuotissyntymäpäiviä ja tein sinne nämä kaksi kakkua: alempi on Minttukrokanttikakku (Hellapoliisin ohje, puolikkaana, pohja Dominokeksejä) ja ylempi mansikkakakku. Mansikkakakussa sokerikakkupohja mummulta opitulla ohjeella, välissä kinuskikermavaahtoa (samaa kuin pääsiäismunakakussa), toisessa välissä banaania ja toisessa mansikkasurvosta.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Mustikka-valkosuklaa-kakku


Yllä olevaan meriaiheiseen kakkuun tein Hellapoliisin täytteen tuon ison määrän ja laitoin puolet tähän kakkuun. Tein keksipohjakakun, hyvin hyytyi ja pysyi kasassa tuolla liivatemäärällä. Näin sain kätevästi suht vähällä lisätyöllä kaksi synttärikakkua. :) Koristeluun en itse ollut oikein tyytyväinen, liikaa tavaraa ja yhteensopimattomia värejä, mut ei voinu ottaa poiskaan koska pinta värjäytyi samantien ja "rikkoontui". Mut maku oli loistava! Aina ei voi onnistua täydellisesti. ;o)

lauantai 26. joulukuuta 2009

Joulun luumurahkakakku



Joulupöydässä nautittiin tällaista Marien blogista löytynyttä kakkua. Lopputulos oli mielestäni kaunis, ja ihan hyvän makuinenkin, mutta silti taidan ensi vuonna kokeilla valkosuklaaglögikakkua tms. Lisäksi täytyy todeta että kakku oli tehty ke, to-iltana syötiin, ja tänään lauantaina maku oli mielestäni parhaimmillaan. Näin monien kakkujen myötä musta on ilmeisesti tullut myös todella kriittinen, vieraat kyllä kilvan kiitteli ja ylisti. :o) Mutta parannusehdotuksia olisi ohuempi ja kiinteämpi piparipohja, vähemmän sitruunakuoriraastetta ja paksumpi kerros kermavaahtoa tasoittamaan luumukerroksen happamuutta/makeutta.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Appelsiinivalkosuklaakakku again



Tällainen koristelu tällä kertaa, kokeilin tuota suklaareunusta sekä valko- että tummalla suklaalla, huolellinen esivalmistelu takasi onnistuneen lopputuloksen. :) Vieras totesi tämän näyttävän kruunulta joten olkoon siis nimeltään Kirsin Kruunu! ;o)

maanantai 7. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivän talvinen limekakku



Taas kerran Kinuskikissan blogista löytyi tämmöinen limekakun ohje jota ajattelin että täytyy jossain vaiheessa kokeilla.. Sitten keksinkin että värjäämällä kiilteen siniseksi tästä voisi tulla kiva itsenäisyyspäivän kakku! Sininen kakku tai sininen syötävä ylipäänsä jakaa mielipiteet, mut musta tää oli ainakin erilainen ja veikeää vaihtelua, heh. ;) Maku oli ihan hyvä, mutta itse taidan kuitenkin tykätä makeammasta herkusta.. Ja raikkaassa osastossakin enemmän Mangokakusta.. Tästä tuli hieman mieleen Caipirinhakakku jota on tullut myös jossain vaiheessa kokeiltua. Mutta ulkonäkö kyllä kirvoitti yllättyneitä kommentteja kahvipöydässä. ;o)

tiistai 1. joulukuuta 2009

Herkkusuun Pigall-kakku



Tämä kakku onkin sitten IKIOMA kehitelmäni, joka lähti lempisuklaastani (Pigall), miehen kritiikistä murentuvaa digestivepohjaa kohtaan, Kinuskikissan valkosuklaatäytteestä jota käytin isänpäiväkakussa sekä Hellapoliisin Minttu-toffeekakusta... Koristelu näytti mielessäni todella kauniilta ja siksi olikin karmaiseva pettymys että siitä tuli tämmöinen räpellys! :'( Viivat piti olla suorat, kauniit tähdet, mutta jostain syystä suklaa pursottui tuollatavalla kummallisesti laineille yhdessä kohtaa ja sitten pitikin vaan yrittää jotenkin paikkailla tilannetta. Ehkä johtui siitä että käytin taloussuklaarouhetta, ensi kerralla palaan taas levysuklaan pariin!

Mutta MAKU oli kyllä tositosi hyvä! NAM! Valkosuklaakerros oli ihanan täyteläinen ja Lemon Curd toi siihen mukavaa raikkautta, pohja oli nyt sitten juuri sopivan kiinteä eikä murentunut yhtään, maku neutraali. Pigall-suklaakerroskin oli hyvää, mukavasti ainakin samana päivänä oli murusissa rapsakkuutta jäljellä, mutta täytyy myöntää ettei patukan ominaismaku varsinaisesti maistunut.. Ajattelinkin seuraavalla kerralla kokeilla Fazerinaa eli ottaa mukaan hiukan appelsiinia. :) Tai Daim voisi sopia myös kuten jack bauer (Emerald City) oman Pigall-kakkunsa kohdalla ehdotti.. Tai kaikki minttusuklaat kun ovat sen verran vahvemman makuisia. Mutta siis suosikkien listalle pääsi tämä kakku!

Kakku on tehty 18 cm vuokaan ja kerroksista tuli varsin paksut, varmaan 22cm vuokakin olisi riittänyt? Lemon Curdin määrää on vaikea arvioida, länttäsin pari kolme reilua ruokalusikallista pohjan päälle ja
levittelin tasaiseksi kerrokseksi... Valmiin kakun kohdalla huomasin että hillo tietenkin luistaa eli täyte ei kiinnity pohjaan, jatkossa täytyy siis levittää Lemon Curdia semmoinen rengas pohjan päälle eikä ihan reunaan asti, laitan näin ohjeeseenkin. Liivatteen määräkin oli arvio, suklaa hyydyttää myös pohjaa varsin
mukavasti, nyt täyte oli mielestäni sopivan kiinteää, ehkä valkosuklaaosioon olisi riittänyt yksikin mutta
toisaalta kun on alempi kerros niin ehkä parempi näin..


HELI HERKKUSUUN PIGALL-KAKKU
(..tai Fazerinakakku tai Daimkakku tai Tuplakakku tai Minttusuklaakakku tai... ;o)

1 pkt Kauranen vanilja -keksejä
n. 50-70g margariinia

n. 3-5(?) rkl Lemon Curd -tahnaa

2,5 dl Flora vispiä
200g Sunnuntai tuorejuuston tyyppinen kasvirasvavalmiste, vanilja

lisäksi:
VALKOSUKLAATÄYTE
n. 90g valkosuklaata
1,5 liivatelehteä (puolikkaan voi leikata saksilla)
1 rkl kuumaa vettä

SUKLAATÄYTE
pari palaa tummaa suklaata väriä antamaan
1/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 Pigall suklaapatukkaa pieninä paloina (tai muuta, omaa suosikkisuklaatasi)
2 liivatelehteä
1 rkl kuumaa vettä

Murskaa keksit, sekoita sulatettu margariini joukkoon, levitä leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Laita hetkeksi jääkaappiin.
Levitä jokunen ruokalusikallinen Lemon Curdia keksipohjan päälle renkaan muotoon, jätä sekä keskelle että reunoille paljasta keksipohjaa jotta täyte kiinnittyy pohjaan.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa Flora vispi vaahdoksi ja vatkaa sekaan Sunnuntai tuorejuusto. Jaa seos kahteen osaan eri kulhoihin
ja laita toinen kulho jääkaappiin odottamaan. Sulata valkosuklaa ja sekoita toisen vaahdon joukkoon. Sulata liivatteet (1,5 kpl) pieneen määrään kuumaa vettä, anna jäähtyä ihan hetken ja kaada ohuena nauhana seokseen. Kaada vuokaan ja tasoita pinta. Laita jääkaappiin jähmettymään. (itse annoin olla tunnin verran, voi olla että vähempikin riittäisi?)
Odottelun jälkeen sulata pieni määrä tummaa suklaata ja kaada nauhana TOISEEN vaahtoon. Sulata liivatteet (2 kpl) pieneen määrään kuumaa vettä, jäähdytä hiukan ja kaada seokseen, sekoita tasaiseksi. Lisää rouhitut Pigall-patukat joukkoon ja kaada seos vuokaan, tasoita pinta. Laita jääkaappiin jähmettymään useammaksi tunniksi.


perjantai 27. marraskuuta 2009

Minttukrokanttimoussekakku


Taas tämmöinen nimihirviö.. :oP Kysyin Hellapoliisilta erään kakun kommenteissa hänen omia suosikkejaan ja piti toki heti yhtä päästä testaamaan, täältä löytyy resepti. Tilaisuus tuli kun lupasin tehdä kakun kiitokseksi lastenhoidosta. Kakku on tehty 18cm vuokaan, sopivampi olisi varmasti ollut vaikka 24cm, tästä tuli järkyttävän paksu, vaikka laitoin täytettä hiukan "sivuun" pariin lasiin niin että päästiin itsekin maistelemaan.. :o) Koristelukaan ei oikein onnistunut, kokeilin lasten lääkeruiskua mutta se vetää myös ilmaa mukaan ja pursotukseen tulee rumia ilmakuplia. Olisin sitäpaitsi halunnut paljon ohuemmat pursotukset. Ja vähemmän. Ja kauniimmin. Mutta harjoittelu tekee mestarin ja virheistä oppii, eikös vaan?! :) Maultaan tämä kakku oli TO-DEL-LA HY-VÄÄ, ehdottomasti uusi suosikki hyydykekakkujen sarjaan! Nam.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Baileyskakku papalle



Uusi päivä ja uusia kuvia lisäilemään. Tämän kakun tein omalle isälleni isänpäivän kunniaksi (vähän jälkijunassa) ja huomasin että hyydykekakku ja pakastemansikat ei oikein sovi yhteen.. Vaikka kuinka yritti tilkitä reunat niin toki pohjaa pitkin sulavaa mansikkamehua valui pitkin reunoja, siinä sitten söhrättiin talouspaperin kanssa. Mut tällä kertaa perhosten teko sujui jo alkavalla rutiinilla ja nyt olemme sinut Brumbergin tumman suklaan kanssa, joka siis jähmettyy ihan SUPERnopeasti! Kakun maku oli kyllä oikein hyvä, mansikat mukavasti piristi ja raikasti baileysosan makua. Baileyskakun reseptiä tutkailin monestakin paikasta, täällä Virpillä oli se mitä lähinnä toteutin, päällinen oli oma kehitelmä vastaavia tutkailtuani ja ihailtuani mm. Hellapoliisilla.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Limekookoskakku



Olin tuossa jokunen aika sitten työväenopiston "Suussa sulavaa suklaasta"-kurssilla ja siellä tuli kokeiltua ja maisteltua monenmoista herkkua! Parini kanssa teimme tosihyvää valkosuklaavaahtoa koko porukalle ja kotona keksin että tämähän voisi taipua myös kakuksi! Eipä muuta kun kokeilemaan.. Hyvää tuli ja nättikin oli, nimittäin ensimmäisen päivän, seuraavana oli päällisessä oleva sokeri sulanut litkuksi. Mitä tästä opimme? Pitää syödä koko kakku yhdellä istumalla. :)

Tässä vielä ohje jos joku innostuu kokeilemaan:

LIME-VALKOSUKLAA-KOOKOSKAKKU (18cm irtopohjavuokaan)

n 10(?) digestivekeksiä
50g voita tai margariinia

100g valkosuklaata
2 dl kuohukermaa
1 dl kookoskermaa
2 rkl sokeria
1 limen mehu
1/2 sitruunan mehu
3 liivatelehteä

koristelu:
1 limen kuori
1 sitruunan kuori
1-2 rkl sokeria

(alun perin ohje oli lemon-lime-suklaalla, mutta sitä ei käsittääkseni enää saa eikä ollut kurssillakaan, siksi lisäyksenä sitruunaa..)

Tee pohja. Sulata rasva, murskaa keksit, yhdistä, painele irtopohjavuokaan.

Sulata suklaa kookoskerman joukkoon. Ravistele kookoskermaa ennen avaamista jotta sisältö sekoittuisi hyvin. Anna jäähtyä jonkin aikaa.

Raasta pesty lime ja sitruuna ja sekoita raasteen joukkoon sokeri. (koristelu)

Purista limen mehu seokseen.
Vatkaa kerma ja mausta sokerilla.
Yhdistä kerma ja jäähtynyt suklaaseos.
Kiehauta 1/2 sitruunan mehu, sulata liivatteet siihen, jäähdyttele ja lisää seokseen. Kaada vuokaan.
Jähmettymään joksikin tunneiksi jääkaappiin.

Ripottele pinnalle sokeri-raasteseos juuri ennen tarjoilua.

Herkkuhetkiä!

Minttu-Toffeekakku



Tänään kävi vieraita kylässä ja sen kunniaksi kokeilin tällaista Hellapoliisin minttutoffeekakkua. Oli kyllä namiherkkua, makeaa, mutta sepä onkin minun makuuni! ;)