torstai 2. syyskuuta 2010

Kolmen Kerroksen Suklaakakku



Blogipäivitys! Jes! Pitkästä aikaa! :) Eilen se nimittäin alkoi, lyhennetty työaika, 3 työpäivää viikossa. Ehkä siis ehdin tänä vuonna tehdä vielä toisenkin kakun.. :oP

Tämän kakun tein töihin, erään uuden toiminnan ekaan iltaan. Ja olipahan säätöä, taas vaihteeksi. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Hyvää tuli. Lähtökohdaksi otin oman kehittelemäni Herkkusuun Pigall-kakun jossa vaihdoin Pigall-patukat Minttusuklaaseen (Marabou 70% Mint). Alkuperäinen resepti on 18cm vuokaan tehty ja kun siinä valittelin et kerrokset oli aikasta paksut, niin nyt ajattelin että varmaan 3x määrä riittäisi kahteen 26cm vuokaan. Ja pah, ei todellakaan. Plus että minttusuklaakerros jäi palasineen tosi epätasaiseksi ja rumaksi päältä. Joten, laitoin enemmän toiseen vuokaan, toiseen vaan ihan ohuet kerrokset, tein ohuen päälle vielä yhden valkosuklaa-kerroksen ja sitten molempien kakkujen päälle Kinuskikissan peilikirkkaan suklaakuorrutteen, joka olikin sitten tosi kaunis ja hyvän makuinenkin, sopi tähän mainiosti! Lemon curdia laitoin "renkaan" pohjan päälle eli jätin reunoille ja keskelle tyhjää, nyt pysyi paremmin kasassa, lautasella sitten saattoi irtoilla. Ehkä ensi kerralla kokeilen pursottaa ohuita raitoja tms. jotta tulisi vielä näpsäkämpi lopputulos. ;)

3 kommenttia:

  1. Tuo kaakaokiille on kyllä kaunis ja herkullinen. Meillä muksut tykkäs tosi paljon.

    Yksinkertaisen tyylikäs koristelu.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kakku, ja varmasti ihanan makuinen!
    Tuo lyhennetty työaika on ihana juttu. Ite aloitin 75% työajan jotta saataisiin tuon ekaluokkalaisen koulun alku kunnialla vauhtiin. 9 vapaata 3 viikon listassa, helpottaa meidän arkea hurjasti!

    Ihania vapaapäiviä!
    Terkuin Sumi

    VastaaPoista
  3. Näyttää ihanalta tuo kakku *kuolaa*

    VastaaPoista