maanantai 26. huhtikuuta 2010

Italialainen pääsiäispiirakka


Tässä herkullisessa suolaisessa piirakassa on ricottajuustoa, parmesaanijuustoa, neljä kananmunaa keskellä ja paaaaljon pinaattia. Tehtiin tätä työväenopiston ruokakurssilla, voin laittaa tarkankin reseptin jos joku tahtoo. Helppo piiras, pakastevoitaikina (jota itse en meinannut millään saada pysymään ehjänä ja riittämään 24cm:n irtopohjavuuan reunoille, liian kylmää?) ja ainekset sekoiteltiin, kananmunat rikottiin pinaattijuustoseoksen keskelle tehtyihin "kuoppiin" ja paistuivat uunissa kiinteiksi. Herkkua, täyttävää.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Mansikkakakku




Juhlittiin mummuni 90-vuotissyntymäpäiviä ja tein sinne nämä kaksi kakkua: alempi on Minttukrokanttikakku (Hellapoliisin ohje, puolikkaana, pohja Dominokeksejä) ja ylempi mansikkakakku. Mansikkakakussa sokerikakkupohja mummulta opitulla ohjeella, välissä kinuskikermavaahtoa (samaa kuin pääsiäismunakakussa), toisessa välissä banaania ja toisessa mansikkasurvosta.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Pääsiäismunakakku



Tämä on lähes suora kopio Kinuskikissalta. Oli kertakaikkiaan niin ihana ja söpö idea että pakko oli itsekin toteuttaa. :o) Vain pari muutosta; tein vain yhden kääretorttupohjan eli n. puolet pienemmän kakun, ja yhteen väliin laitoin banaanin tilalle puolukoita. Tuo kinuskivaahto on ihan mielettömän hyvää!!! Sitä laitan varmaan tästedes moneen kakkuun. Lisäksi sellainen vinkki, että jos on ihan pienet tyllat (eli tavalliset ruokakaupasta ostetut :oP) niin tuorejuusto juuttuu lehtityllan kärkeen niin ettei _mitenkään_ saa nätisti pursotettua, tursuaa vaan reunoilta ja uusia tukoksia tulee jatkuvasti. Lisäksi unohdin (kertakaikkiaan!) laittaa vaniljakreemijauheen, mutta hyvinpä tuo näyttää silti kakun päällä pysyvän. ;o)